Tehdään sote-uudistus valmiiksi!

22.03.2019

    

Tarvitsemme sote-uudistuksen huoltosuhteen heikkenemisen ja syntyvyyden laskun, sekä tulevan hoitajapulan vuoksi. Historiallinen sote-palvelurakenneuudistus on suunniteltava tarkoin palvelemaan kansalaistemme tarpeita. Samoin on uudistettava terveydenhuoltohenkilöstön peruskoulutusta vastaamaan tulevaisuuden haasteita.

Tarvitsemme hyvin toimivat, laadukkaat ja kustannusvaikuttavat peruspalvelut. Ennaltaehkäisevä tuki on oltava helposti saavutettavissa, ja palveluihin on päästävä matalalla kynnyksellä. Erityisesti mielenterveyspalveluiden sekä lastensuojelun saatavuutta ja laatua tulee parantaa. Lisäksi vanhustenhuollon palvelut on saatava kuntoon. Ikäihmisten on saatava hyvää, laadukasta, turvallista ja kunnioittavaa hoitoa. Hyvä terveyden seuranta, terveellinen ruoka ja riittävä liikunta parantavat ihmisten elämänlaatua ja ehkäisevät sairauksia.

Erityisesti mielenterveyspalveluiden sekä lastensuojelun saatavuutta ja laatua tulee parantaa. 

Meidän tulee yhdessä uudistaa palvelujen tuottamistapaa ja rakenteita. Tarvitsemme tervettä kilpailua palveluiden järjestämisessä. Julkista terveydenhuoltoa ei tule kuitenkaan rapauttaa, vaan sitä tulee uudistaa. Tällä hetkellä järjestelmissä on liikaa organisaatiolokeroita, peruspalveluissamme tarvitaan lisää asiakkaan perustyötä toteuttavia työntekijöitä. Hyvät palvelut on mahdollista tuottaa matalammilla organisaatiorakenteilla, vähemmällä byrokratialla ja tehokkaammin, jos näin haluamme.

Suomalaisten hyvinvointia tulee edistää kaikilla osa-alueilla, ja sosiaaliturvaa sekä perhevapaita on uudistettava. Meidän on ehkäistävä syrjäytymistä ja vähennettävä yksinäisyyttä kaikissa ikäluokissa. Lisäksi koulukiusaaminen on saatava vähenemään! Hyötyisimme sote-palveluiden laajemmasta yhteistyöstä oppilaitosten, sivistys- ja kulttuuripalveluiden sekä työpaikkojen kanssa. Muun muassa ehdotan kouluihin psykososiaalista ammattilaista, nykyistä oppilashuoltoa vahvistamaan.

Onnistumme näiden muutostarpeiden ratkaisemisessa, olen sote-optimisti!

    

Julkaistu Kalevassa 22.3.2019 ja maaliskuussa 2019 Tervareitti-lehdessä